Sopimukset

SUOMI

Teatteri

Näytelmäteoksen valvontasopimus
Näytelmän kirjoittamista koskeva tilaussopimus
Näytelmäkirjailijaliiton ja Suomen Teatterit ry:n esityskohtaiset minimimaksut
Teatterisopimuksen soveltamisohje

Radio, tv ja elokuva
Yleisradion sopimus
Radiopalkkiot
Televisiopalkkiot
Muutostaulukko

Televisio (independent-tuotantoyhtiöt)
Ohjeet käsikirjoitussopimuksen laatimiseen
Käsikirjoitussopimus

Elokuva
Ohjeet käsikirjoitussopimukseen laatimiseen
Optiosopimus

 

RUOTSI

Ruotsin näytelmäkirjailijaliiton jäsenet kuuluvat liiton solmimien sopimusten piiriin. Liitto solmii sopimuksia, jotka koskevat eri näyttämöille ja radiolle kirjoitettua näytelmäkirjallisuutta sekä TV-teatteria ja elokuva-alaa.

Näyttämöillä esitettävän näytelmäkirjallisuuden osalta liitolla on sopimus Ruotsin näyttämötaiteen alan työnantajajärjestön Svensk Scenkonstin kanssa. Kaikki laitosteatterit kuuluvat sopimuksen piiriin, kun ne esittävät näytelmää/käännöstä, joka on näytelmäkirjailijaliiton jäsenen kirjoittama. Sopimus pitää sisällään tariffit, joissa käytetään eri parametrejä, sekä oikeuksien luovutusten laajuuden ja keston. Myös musiikin alan dramatiikkaa, juonikertomusta ja lyhytkestoisia esityksiä säädellään omien erillissopimusten kautta. Niin ikään kääntäjät kuuluvat sopimuksen piiriin.

Radioteatteria säätelee näytelmäkirjailijaliiton solmima sopimus Ruotsin radion ja TV:n neuvottelujärjestö SRAO:n kanssa. Sopimusta noudatetaan kaikentyyppistä radiossa esitettävää näytelmäkirjallisuutta käytettäessä. Radio käyttää omia sopimuskaavakkeita. Sopimus pitää sisällään esitysaikaan perustuvat tariffit, jotka on jaettu käsikirjoituksesta ja lähetyskorvauksesta maksettaviin korvauksiin. Sopimuksen piiriin kuuluvat myös käännökset, sovitukset, sketsit ja dramatisoinnit, joilla on oma säännöstönsä. Sopimus kattaa myös teosten peruskäytön ulkopuoliseen käyttöön liittyvät kysymykset.

TV:n alalla on käytössä
- SVT-sopimus, joka on TV-alaa koskeva sopimus näytelmäkirjailijaliiton ja SRAO:n välillä, ja se kattaa kanavat SVT ja UR. Tämän sopimuksen piirissä olevien korvausten perusteena on minuuttikorvaus, johon vaikuttaa sellaiset tekijät kuin käsikirjoittajien tai kirjoitettavien jaksojen lukumäärä. Peruskorvaus pitää sisällään ainoastaan käsikirjoituksen tilausmaksun ja tämän lisäksi tulee korvaus 30 vuorokauden ensilähetysjaksosta. Ensilähetysjakson kuluessa teosta saa käyttää rajattomasti SVT:n kaikilla foorumeilla ja verkkosivuilla. SVT:n käytöstä maksettavien korvausten lisäksi on olemassa oma korvausmenettely peruskäytön ulkopuolista käyttöä varten sekä teoksien myymisestä muihin maihin ja toisille kanaville. 

- MIA- sopimus, joka on TV-alaa koskeva sopimus media-alan työnantajien MIA:n ja näytelmäkirjailijaliiton välillä, ja se kattaa kanavat TV4 ja TV5. Tällä hetkellä ei ole voimassa olevaa MIA-sopimusta. Sopimus on irtisanottu, mutta neuvottelut uudesta sopimuksesta on aloitettu. Tästä syystä liitto neuvottelee yksitellen kaikkien jäsentensä puolesta. 

- TV4-sopimus on TV4:n ja Ruotsin näytelmäkirjailijaliiton välinen sopimus, joka säätelee TV4-kanavan lähetyksiä. Tämä sopimus käsittää korvauksen ensilähetysjaksosta, välitysmaksusta sekä lyhyiden katkelmien käytöstä. Sen sijaan sopimus ei kata korvausta käsikirjoitustyöstä, vaan sitä säätelee sopimus tuottajan kanssa.   

 

NORJA

Teatteri-, elokuva- ja tv-ala on muuttunut huomattavasti viimeisten vuosien kuluessa. Tästä syystä aiemmin tehtyihin sopimuksiin kohdistuu suuria paineita. Kunnioitus kirjoittajia ja heidän oikeuksiaan kohtaan tuntuu vähenevän. Norjan näytelmäkirjailijaliiton yksi keskeinen tehtävä onkin tekijänoikeuksien puolustaminen sekä kirjoittajien taiteellisten ja taloudellisten etujen turvaaminen.

Elokuva-alan sopimus Norjan näytelmäkirjailijaliiton ja Norjan elokuva- ja tv-alan tuottajien (NFTVPF) välinen puitesopimus, joka on tehty Norjan kirjailijaliiton, Norjan lasten- ja nuortenkirjailijoiden järjestön sekä Norjan näytelmäkirjailijaliiton toimeksiannosta ja joka koskee elokuva-, tuotanto-, ja käyttöoikeuksien siirtämistä kirjoittajalta tuottajalle.

Norjan radio- ja tv-yhtiö NRK, Tv-alan puitesopimus: Vuonna 2001 NRK irtisanoi NRK-sopimuksen, joka tuolloin kattoi sekä radio- että televisioalan. Vuoden 2006 aikana neuvoteltiin tv-alaa koskeva sopimus, mutta radioalalla ei edelleenkään ole voimassa olevaa sopimusta.

Teatterialan sopimus, Norjan näytelmäkirjailijaliiton ja Norjan teatteri- ja orkesterijärjestön välinen sopimus
joka koskee teattereiden ja näytelmäkirjailijoiden välisten sopimussuhteiden yleisiä säännöksiä.

NRK, Digital Audio Broadcast DAB, DAB-sopimus Norjan näytelmäkirjailijaliiton ja kaunokirjallisten kirjailijajärjestöjen välillä

NRK, Super, Super on määräaikainen sopimus, jonka toisena osapuolena on tv-yhtiö NRK ja toisena Norjan näytelmäkirjailijaliitto, Norjan kirjailijaliitto, Norjan kääntäjäliitto sekä Norjan lasten- ja nuortenkirjailijoiden liitto.

Kaikki sopimukset ovat nähtävissä osoitteessa www.dramatiker.no. Puitesopimukset ovat myös englanniksi.

 

ISLANTI

Islannin näytelmäkirjailijaliitto on valtuutettu neuvotteluosapuoli tekemään sopimuksia teatterin ja median kanssa. Liiton tehtävä on ennen kaikkea neuvotella islantilaisten ammattiteattereiden sekä islantilaisia teatteriryhmiä edustavan yhdistyksen kanssa. Yhteistyössä Islannin kirjailijaliiton kanssa näytelmäkirjailijaliitto laatii sopimuksia, joiden toisena osapuolena on esim. Islannin tv ja radio sekä myös yksityisiä radio- ja tv-kanavia. Lisäksi liitto pyrkii esittelemään islantilaista näytelmäkirjallisuutta ulkomailla ja hankkimaan sille lisää tunnettavuutta ja tunnustusta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tavoitteena on myös nostaa näytelmäkirjailijoiden korvauksia sekä edistää näytelmäkirjallisuuden asemaa siten, että sen osuus Islannin nykykirjallisuuden viennistä ulkomaille olisi suurempi. Tärkeitä toimintamuotoja ovat mm. vahva liittotoiminta ja kurssien järjestäminen.

 

TANSKA

Elokuvat
Sopimus Tanskan elokuvatuottajien alan järjestön ja Tanskan näytelmäkirjailijaliiton välillä

Lyhytelokuvat
Sopimus Tanskan näyttelijäliiton, elokuvaohjaajien liiton, näytelmäkirjailijaliiton ja tuottajien liiton välillä koskien Novellefilmin rahoittamia produktioita

Teatteri
Tanskan näytelmäkirjailijaliiton sopimus Kuninkaallisen teatterin sekä Odensen, Århusin ja Ålborgin teatterin välillä
Tanskan näytelmäkirjailijaliiton sopimus Tanskan lastenteatteriliiton (BTS)/ Pienten teattereiden liiton (FAST) kanssa

Harrastelijateatteri
Harrastelijateattereiden esitysmaksut

Musiikkidramatiikka
Minimitaksat ja ohjeet säveltäjille ja libretisteille

NDU-möte på Island

images/200x140/mote_isl2_liten.jpgValokuva: Osborn Bladini