Näytelmät.fi-palvelu avautuu äidinkielen opettajille.
14-11 2008
Suomen Näytelmäkirjailijaliitto, Äidinkielen opettajain liitto sekä Lukukeskus aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on tuoda näytelmäkirjallisuus ja näytelmäkirjailija jokaisen äidinkielen opettajan ulottuville.
-Tämä on uusi mahdollisuus tutustua näytelmiin, kiittää ÄOL:n vt. toiminnanjohtaja Annamari Saure.
Yhteistyö sai kimmokkeen tutkimuksesta, jonka mukaan näytelmäteosten hankala saatavuus on haitannut draaman opettamista kohtuuttoman paljon.
Näytelmät jäävät paitsioonJoonas Konstig tutki pro gradu -työssään keväällä 2007 sitä, miten näytelmäkirjallisuus näkyy lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa. Kaikille päätoimisille äidinkielen opettajille lähetetty kysely paljasti, että yli puolet opettajista haluaisi opettaa enemmän näytelmäkirjallisuutta.
Vastaajista 83 prosenttia vastasi, että näytelmäkirjallisuus on merkittävä osa kirjallisuus- ja kulttuurihistoriaa sekä yleissivistystä. Opettajat eivät ole kuitenkaan voineet opettaa draamaa niin paljon kuin olisivat halunneet.
Yli kaksi kolmasosaa tutkimukseen vastanneista äidinkielen opettajista oli sitä mieltä, että näytelmäteosten ja sopivan oppimateriaalin puute muodostivat esteen näytelmäkirjallisuuden opetukselle. Lähes yhtä moni myös kertoi, että saatavuus vaikutti ratkaisevasti teoksen valintaan. Onkin hankala opettaa tekstejä, joita ei saa käsiinsä. Yhteistyön tarkoitus on poistaa tämä ongelma.
Kirjailijat kirjaston takanaSuomalaiset näytelmäkirjailijat perustivat lähes 90 vuotta sitten yhdistyksen edistääkseen kotimaista draamaa. Liitto on perustamisestaan saakka ylläpitänyt laajaa näytelmäkirjastoa, joka digitalisoitiin vuonna 2006.
Kirjaston 4000 niteen joukosta löytyy lähes koko kotimainen näytelmätuotanto Aleksis Kivestä Pirkko Saisioon. Kirjastossa on myös monia kansainvälisiä klassikoita William Shakespearen tuotannosta Anton Tšehovin näytelmiin.
Näytelmät.fi-palvelun kautta Näytelmäkirjailijaliitto haluaa tuoda kirjaston mittavan valikoiman äidinkielen opettajien käyttöön.
-Näytelmät avaavat uusia näkökulmia yhteiskuntaan – lukijoiden tai katsojien iästä riippumatta, pohtii Suomen Näytelmäkirjailijaliiton toiminnanjohtaja Markus Pyhältö.
Hänen mielestään hyvä näytelmä on usein myös hyvä oppitunti. Erityisesti silloin kun se tarttuu monisärmäisiin aiheisiin ja saa katsojansa sekä ajattelemaan että ottamaan kantaa.
-On tietysti hyvä jo kouluissa kasvattaa pohjaa sille, että suomalaiset käyvät jatkossakin teatterissa yhtä paljon kuin nyt. Nykyisinhän suomalaiset ovat siinä suhteessa huippuluokkaa, Pyhältö kehuu.
Tekstit ja tekijät tutuiksiLukukeskuksen tavoitteena on edistää lukemisharrastusta. Sen välittämien kirjailijavierailuiden taustalla on havainto, jonka mukaan kirjailijoiden ja lukijoiden kohtaaminen lisää kiinnostusta kirjoihin ja lukemiseen. Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Riitta Vaismaa toivookin, että yhteistyön kautta näytelmäkirjailijoille saataisiin enemmän näkyvyyttä.
-Kirjastot ja koulut eivät jostain syystä osaa kysyä vierailijoiksi kuin prosaisteja, ihmettelee Vaismaa.